Siivet
Siivet katkenneet on monta kertaa.
Pienet tyngät kasvaneet on uudestaan.
Kun nyt kokemaansa vertaa,
miettii, miten jaksoi ollenkaan?
 
Kun nuori psyykkisesti sairastui, mikä voimaa antoi,
mikä myrskytessä kantoi,
niin ettei uponnut, vaan vielä pintaan ui?
 
Kun poika ranteet viilsi auki, miten jaksoi aina vaan?
Pienimpänsä peittoon kääri, autoon kantoi nukkumaan.
Ison veljen itsetuhoisen, niin humalaisen,
hoitoon ajoi autollaan.
 
Päivin rukoili, ja itki yöllä,
sai tukea kai ylhäältä ja itseltään.
Päivänsä hän täytti työllä.
Vahvaksi niin kasvoi, tyytyi siihen elämään.
 
Tippuvathan höyhenet, ja taipuu siivet hentoiset,
kun lentää tuskan nuolet, ja luulet että kuolet.
                              
Vaan siivet kantaa edelleen.
Iloisesti lentää päällä
 siintelevän veen,
luottavasti katseen suuntaa huomiseen.  


Tämä oli hyvä äitienpäivä. Kaikki lapset ja lapsenlapset kävivät luonani. Sai monta halausta. Olen niin iloinen, että vanhin lapsenlapsistani kävi myös. Olette kaikki minulle niin tärkeitä. Olen kiitollinen, että nyt on näin.

Aina ei ole ollut...kuten tuosta runostani voi lukea...